Saapastoiminta

 

Kotka-Kymin seurakuntayhtymän erityisnuorisotyön yhtenä toimintamuotona on Palveluoperaatio Saapas.Se on ev.lut. kirkon yksi nuoriso- ja erityisnuorisotyön muoto, jota toteutetaan etsivän työn menetelmin.

Saappaan toiminta on pääsääntöisesti alle 18-vuotiaisiin kohdistuvaa auttamis- ja sielunhoitotyötä. Saappaan vapaaehtoiset ja työntekijät toimivat nuorelle keskustelukumppaneina, avun antajina ja turvallisina aikuisina niissä paikoissa missä nuoret kokoontuvat ja oleskelevat ja aikaansa viettävät. Toiminnasta vastaa seurakunnan nimeänä henkilö tai henkilöt. Valtakunnallisesti Palveluoperaatio Saappaan toimintaa koordinoi Nuorten Keskus ry. Palveluoperaatio Saapas toimii yhteisillä toimintaperiaatteilla.

Saappaan toiminta jakaantuu kolmeen osaan. Säännöllinen katupartiointi, festivaalitoiminta ja NettiSaapas.

Saapas-ryhmässä voi toimia vapaaehtoinen, tehtäviinsä koulutettu täysi-ikäinen henkilö.

Saapas-ryhmän toiminta perustuu

  • vapaaehtoisuuteen
  • luottamukseen
  • avoimuuteen
  • jokamiehen oikeuksiin ja kansalaisvelvollisuuksiin

Kotkassa katupartiointi on n. joka toinen viikko perjantaisin, paitsi joulu-tammikuun aikana päivystämme vain uutena vuotena. Näiden lisäksi päivystämme myös Vappuna, koulun päättäjäisjuhlissa ja Meripäivillä (festivaalipäivystys).

NettiSaappaaseen koulutamme vapaaehtoisia 2012 alkuvuodesta ja toiminta käynnistyy Kotkassa kevään 2012 aikana. NettiSaapas on etsivän työn menetelmän sovellus sosiaalisessa mediassa. Toiminta pilotoitiin keväällä 2011, pilotoinnissa mukana olleet paikkakunnat ovat Helsinki, Espoo, Vantaa, Kiuruvesi, Sotkamo, Kajaani ja Kotka.

 Yhteistoimintaa on muun muassa Kotkan SPR:n ensiapuryhmän sekä kaupungin nuorisotoimen kanssa. Jatkokoulutuksessa ja tärkeänä taustavaikuttajana toimii Kotkan Saappaan Tuki ry.

Jos sinua kiinnostaa lähteä mukaan vapaaehtoiseksi Saapas-toimintaan kadulle tai nettiin, niin ota yhteyttä työntekijään.

Kotkan Saappaan tukiyhdistyksen sivut löytyy täältä: www.kotkansaapas.fi

 Nuorten Keskus ry:n sivuilta löydät lisää tietoa Saappaasta: www.saapas.fi

Takaisin ylös

Sinua palvelevat henkilöt

Jani Havumäki

Jani Havumäki


GSM: 040 196 7536
Tuula Uusitalo

Tuula Uusitalo

Erityisnuorisotyönohjaaja
GSM: 044 752 9501
Lähetä sähköpostia »

Tästä voit tykätä Kotkan evankelis-luterilaiset seurakunnat -facebook-sivusta.